Astangajooga-artikkeli

Julkaistu SARA-lehdessä numero 6 (elokuu) / 2007
Kirjoittanut: Merja Määttänen
Julkaistu SARA-lehden ystävällisellä luvalla

Frank Kappas & pohjoinen näky

 
Kymmenen vuotta sitten kuvanveistäjä Frank Kappas, 40, valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi, mutta vasta jooga näytti hänelle tien asioihin, joita ei voi selittää pois. Siksi hänen paikkansa on nyt Ruotsin Nyköpingin metsäisellä harjulla Iin entisessä asemarakennuksessa.

Norrvy on puoliksi koti, puoliksi astangajoogakoulu.

- Tämän teoksen merkitystä ei vielä tiedä kukaan. Aika näyttää.
 
Vilken utsikt, sanovat ruotsalaiset perille päästessään. Näkymä tosiaan pakottaa henkäisemään syvältä.

- Se sokaisi minutkin. Kun näin tämän, tuntui että kaikki on mahdollista, sanoo Frank Kappas.

Iin entinen asemarakennus lepää jo toista kesää rehvakkaasti Nyköpingin korkealla soraharjulla. Hirret, jotka veistettiin käsin yli sata vuotta sitten, ovat uudessa kotimaassaan laskeutuneet talven yli ja saavat tänä kesänä vanhan paneelikoltun ylleen. Maisema putoaa pohjoiseen, alas Lidsjön rauhoitettuun sineen - veteen, joka on niin puhdasta, että sitä voi juoda. Puolimatkassa rantaan näkyy "Ruotsin paras sauna", ja sen piipusta nousee lupaavasti savua.

Frank, Isa Van den Bosch, 37, ja Hugo, 2, muuttivat työmaalleen vuosi sitten ja antoivat sille nimen Norrvy (pohjoinen näky). Itse työ käynnistyi jo kaksi vuotta sitten, kun tontin etsintä - laajeneva ympyrä Tukholman liepeillä - päättyi. Talo löytyi puhelinsoitolla Suomen Ratahallintokeskukseen.

- En ole koskaan rakentanut mitään, mitä nyt kuvanveistäjänä vähän vuollut yhtä ja toista. Ryhdyin tähän varmaan siksi, etten käsittänyt, miten työläs urakka olisi, Kappas virnistää.

- Mutta vieläkin tuntuu, että löysin oman unelmani.

Riittävän erikoinen nimi

Frank Kappaksen elämäntarina tekee monta mutkaa ennen kuin päätyy Kajaanista Nyköpingiin. Tärkeimpiä mutkia on pakko vilkaista, jotta voisi ymmärtää, miksi tänne asti piti tulla.

Teini-ikäinen Frank Kappas kuvitteli ryhtyvänsä insinööriksi saksalaissyntyisen isänsä jalanjäljissä, mutta jotenkin aina aavisti sen kuvitelmaksi. Koulun jälkeen hän kokeili monenlaista työtä, kunnes päätyi Limingan taidekouluun opiskelemaan tanssia. Toisena vuotenaan hän kokeili kuvanveistoa ja huomasi yllättäen pitävänsä siitä. Mies, joka oli käynyt taidenäyttelyssä ensimmäisen kerran 23-vuotiaana, lähti Kankaanpään taidekouluun. Sieltä hän muutti Tampereelle, ja sitten kaikki tapahtui nopeasti: yksityis- ja yhteisnäyttelyitä, mediahuomiota, apurahoja - ja yhtäkkiä valinta Vuoden nuoreksi taiteilijaksi 1998.

Frank Kappas epäili ihan tosissaan valinnan johtuneen hänen erikoisesta nimestään. Tai jostain muusta väärinkäsityksestä.

- Minulla oli taiteessa paikkani ja tein tavallaan ihan hyviä juttuja. Mutta aina tuntui siltä, että siitä puuttui pohja, kosketus johonkin todelliseen. Olin aina kantanut itsessäni sellaista tunnetta, että en ole mitään. Se sabotoi sen, että mikään olisi voinut olla oikeasti totta. Nyt tiedän tarkalleen, mistä tunne on tullut, ja olen irtautunut sen vallasta. Heikkoina, väsyneinä hetkinä vanhat ajatukset palaavat, mutta eivät enää jää. Ne menevät ohi.

Runsaat kymmenen vuotta sitten helsinkiläinen Petri Räisänen kävi Tampereella vetämässä astangajoogan alkeis- ja jatkokursseja. Kerran paikalle osui myös taiteilija Kappas, jonka mieli oli levoton ja ruumis jäykkä. Jooga tuntui lähinnä mahdottomalta, ja älyttömyydessään hauskalta. Omistautuminen tuli myöhemmin.

Petun saaren vetäytymisretriitti kesällä 1998 pysäytti hälinän. Yksinkertaiset päivät saarella alkoivat aamuharjoituksella, jonka jälkeen syötiin makrobioottinen aamiainen. Sitten oltiin. Illan suussa tehtiin vielä yhdessä hengitys- ja puhdistautumisharjoituksia, joka toinen ilta saunottiin. Kahdessa viikossa kaikki haluaminen unohtui.

- Se oli iso, puhdas kokemus, josta jäi kiitollinen olo. Löysin jotain, mitä tajusin kaivanneeni, sitä tajuamatta. Kohtasin itsessäni niin todellisia asioita, että niitä ei voinut ajatella ja selittää pois. Taiteen olin aina pystynyt.

Kaksi luottokorttia taskussa

Petun leirin mestarista, italialaisesta Lino Mielestä tuli Frank Kappaksen tärkein opettaja, jonka kanssa hän on sittemmin viettänyt talvikuukausia Intiassa oppimassa joogaa ja joogan opettamista. Frank alkoi pitää tunteja ja huomasi, että se sopii hänelle. Ihmisten luottamuksen tuntee sormissaan.

- Minulla on hyvät kädet, on aina ollut. Nyt olen vain vaihtanut kuvanveistäjän materiaalit eläviin ihmisiin. Käsillä auttaminen on minulle niin luontaista, että siihen en väsy koskaan.

Lino Miele antoi myös toisen käänteentekevän neuvon: jos ryhtyy opettamaan muita, kannattaa opetella meditoimaan. Viisi vuotta sitten Kappas sitten meni vipassana-meditaatioretriittiin, jossa meditoitiin kymmenen päivää, kymmenen ja puoli tuntia päivässä.

- Jos jooga vie toisenlaiseen olotilaan fyysisen harjoituksen kautta vähitellen, lähes salakavalasti, vipassana tipautti kerralla syvään mieleen tyyneyteen, jollaista en ollut ikinä kokenut.

Hänelle kokemuksessa ei ollut mitään uskonnollista tai mystistä. Mieli vain oppii keskittymään tähän hetkeen tarkkailemalla kehon tuntemuksia ja tulee tietoiseksi omista reaktioistaan. Samalla se valpastuu ja tyyntyy, jättää reagoimatta. Ei vaeltele, vaan keskittyy siihen, mikä tässä hetkessä on todellista. Silloin elämän jännitteetkin voi kohdata rauhallisemmin.

Kymmenen päivän vipassana-retriitti tarjoaa hetkessä "täydellisen herkkulautasen", mikä saattaa Kappaksen mielestä olla petollistakin.

- Oleellisinta - ja työläintä - on pystyä siirtämään löytynyt valppaus ja tyyneys osaksi omaa arkielämää, stressinkin keskelle.

Hän vapautui jatkuvasta etsimisen tunteesta, kun oli löytänyt molemmat - joogan ja meditaation.

- Taskussani on aina kaksi luottokorttia - kaikki mitä tarvitsen. Tärkeysjärjestyksessäni ensimmäisinä ovat perhe ja käytännön asiat, mutta ilman meditaatiota ja joogaa niidenkin kanssa tulisi perikato.

Paikka, jossa voi vielä käydä

Ruotsin paras sauna on karjalaismallinen, leveällä lauteella mahtuu vaikka nukkumaan. Isa Van den Bosch painelee kiukaalle kosteaa vihtaa, löyly tuoksuu hyvältä.

Oikeastaan siihen, että Frank Kappas lopetti etsimisen, on vielä jokunen syy.

Viisi vuotta sitten Kappas opetti Lino Mielen apurina joogaleirillä Etelä-Intiassa, kun paikalle sattui Isa, joka aloitteli astangajoogaa eri syistä kuin useimmat. Kauheasta auto-onnettomuudesta oli kulunut jo vuosia, eikä fyysinen toipuminen edennyt millään. Hädin tuskin pää kääntyi.

- Kaikkien turhien ja hitaiden terapiayritysten jälkeen vasta astanga auttoi minua parantumaan. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, miten suuri apu siitä voi olla puhtaasti fyysisiin vaivoihin, Isa sanoo ja heittää löylyä. Ennen Frankia hän ei ollut edes käynyt saunassa.

Kun suomalainen ja ruotsalainen rakastuvat Intiassa, tulevaisuudensuunnitelmat eivät rakennu suoraviivaisesti. Frank ja Isa ehtivät miettiä ja kokeilla monenlaista, mutta asian ratkaisi kieli. Ruotsalaisen psykologin on vaikea työskennellä suomenkielisessä Suomessa. Frank taas ajatteli, että voi työskennellä missä vain. Ensin he asuivat Tukholmassa, kunnes unelma omasta paikasta alkoi toteutua.

Nyt jooga on Isallekin erottamaton osa elämää ja kaikkea sitä, miten hän hengittää, syö ja liikkuu. Tapojen puhdistuminen tapahtuu vääjäämättä, ilman erillisiä päätöksiä. Kun tekee harjoituksensa ja kuuntelee kehonsa viestit, turhat ja vahingolliset asiat karsiutuvat. Jokainen määrittelee "puhtautensa" asteen itse. Frank ei käytä lainkaan alkoholia, Isa siemaisee toisinaan viiniä. Molemmat pitävät laadukkaasta, vastajauhetuista pavuista keitetystä kahvista.

Isa näyttää tien Lidsjön rantaan, vesi viilentää hyvin löylytetyn ihon. Vastapäisessä saaressa on kuulemma viikinkilinnan raunioita, mutta niitä on vaikea erottaa näin kaukaa.

- Emme ole käyneet siellä vielä. Se saa odottaa, Isa miettii.

- On hyvä olla paikkoja, joissa ei ole vielä käynyt.

Suomalainen sisääntulo

Saunan jälkeen Frank Kappas sanoo, että ihmissuhteet on laji, jossa hän on aina ollut huono.

- Parin viime vuoden aikana olen oppinut näkemään itseäni vähän paremmin. Läheisessä ihmissuhteessa saa peilin, ja vaikka peilin varjoissa näkee omat huonot puolensa, sieltä löytää myös sen kaikkein tärkeimmän. Vaikka miten pystyisi joogaamaan, jokin on hukassa, jos ei pysty olemaan toisen lähellä.

Tähän asti Kappaksella on ollut niin kiire, että ruotsin opettelu on jäänyt hajamieliseksi. Joogatunnit hän pitää englanniksi, perhe-elämä sujuu kolmella kielellä: Isa puhuu Hugolle ruotsia, Frank suomea ja yhteinen kieli on englanti.

Toisaalta hän toteaa tehneensä kaikki perhettä perustavan perusmiehen klassiset mokat.

- Kaavahan menee niin, että kuuluu saada poika, rakentaa talo, ottaa iso velka ja polttaa sauna. Senkin tein, poltin naapurin saunan. Hyvä sisääntulo suomalaiselle.

Alun perin tarkoitus oli, että Isan Tukholman asunnosta saatavilla rahoilla ostettaisiin tontti ja Frank hoitaisi paikkaan talon "helposti ja halvalla". Budjetti kolminkertaistui ja urakka on ollut välillä niin rankka, että eteenpäin on painanut vain tunne siitä, että enää ei voi paeta. Samaan aikaan on ollut pakko tienata rahaa. Kappas on käynyt viikoittain opettamassa joogakoulussa Tukholmassa ja kuukausittain myös eri puolilla Suomea. Matkoihin menee niin paljon aikaa, että välillä tuntuu järjettömältä. Silti hänestä tuntuu, että kaikki stressi ja mielen täyttänyt pakko on lopulta ollut terveellistä.

- Olen aina tottunut improvisoimaan. Olen se, joka keksii kaikenlaista hullua ja ottaa aplodit vastaan, kun joku muu hoitaa tylsät hommat.

Nyt hän näkee oman "hulluutensa" itsekeskeisyyden. Kun ryhtyy aina uusiin mahdottomiin projekteihin, mieli pysyy kiireisenä ja suunta selvänä. Ja kun uskottavasti reuhtoo, muut seuraavat.

- Hugo ja Isa ovat opettaneet, että en voi aina seurata vain omia päähänpistojani.

Suurin osa Norrvyn rakennustöistä on tehty omin voimin. Suomalaiset joogiystävät auttoivat talon purkamisessa Iissä, ja moni on käynyt auttamassa myös Nyköpingissä. Kaikkein suurin pelastusrengas on ollut vanhoista asemarakennuksista väitellyt arkkitehti Janne Jokelainen, joka asuu Oulussa, omassa vanhassa asemarakennuksessaan.

- Jossain vaiheessa soitin hänelle joka päivä, enkä olisi ilman häntä selvinnyt, Frank sanoo.

Jokelaisen ohjauksessa talosta tuli oikeaoppisella tavalla terve. Hirsien väliin hakattiin yli tuhat kiloa puhdasta pellavaeristettä, seinillä on pellavaöljymaalia ja pönttöuunien lämmössä on helppo hengittää. Kaikki on koottu vanhoista osista lattiasta kattoon, ikkunoista oviin. Tilaa on 180 neliötä kahdessa kerroksessa. Alakerrassa on lämmitettäviä huoneita ja iso, valoisa joogasali, yläkerrassa yksi avara tila kurssilaisten leiripaikaksi.

Ruotsi seuraa hitaasti perässä

Norrvyn pohjoisrinteen metsässä asuu luultavasti maailman laulavaisin käki. Lopettaa kukkumisen vasta iltahämärässä ja heti aamulla aloittaa. Saman kukunnan suuntaan joogit katselevat, kun aloittavat aamuharjoituksensa. Nyt aurinkotervehdyksiään tekevät Linda Eriksson, Anna-Karin Wiberg ja Marianne Ljung. Nyköpingissä asuvat naiset ovat edenneet jo mysore-vaiheeseen eli tekevät sarjaa kukin omassa tahdissaan, ilman asennosta toiseen kuljettavaa ohjausta. Frank Kappas kiertää salissa, korjaa liikkeitä ja auttaa.

Vaikka Ruotsi kulkee perinteisesti kaikessa Suomen edellä, astangajoogassa järjestys on toisinpäin. Tukholmassa on jo vahvahko yhteisö ja monta koulua, mutta Nyköpingissä ei ollut ennen Frank Kappasta yhtään mitään. Aplodeihin tottuneen miehen on aika nöyrtyä markkinoimaan.

Hän myöntää kaipaavansa Tampereen ja Suomen joogayhteisöä, vahvoja kouluja ja hyviä oppilaita.

- Silti tunnen, että minun paikkani on täällä.

Seuraavaksi hän menee vetämään tutustumissessioita paikalliseen liikuntakeskukseen ja läheiseen metallitehtaaseen. Hän haluaa madaltaa joogan kynnystä ja riisua mielikuvista turhan mystiikan.

Ihan aidosti häntä jännittää, miten operaatio Norrvyn kanssa käy.

- Minun heikkouteni on aina ollut naiivi optimismi. Vanha Frank ajattelisi, että tietysti tänne tulee ihmisiä, kunhan vain laitan seinät pystyyn. Nyt tiedän, että aika näyttää.

Frank Kappaksen mielestä olisi ihanteellista, jos ihmisiä tulisi muutaman päivän leireille sekä Tukholmasta että Suomesta. Hän näkee mielessään samanlaisia yksinkertaisia päiviä kuin ne Petun saaren päivät, jotka muuttivat hänen elämänsä suunnan. Ensin aamuharjoitus, sitten oleilua. Päivällä vähän playgroundia eli vapaita kokeiluja. Meditaatioharjoituksia, saunaa ja oleilua, joku voisi vaikka soutaa veneellä saareen.

- Ja sitten halukkaat voisivat rentoutua tekemällä vähän työtä. Sitäkin täällä riittää vielä kauan.

KAINALOJUTUT

Astangajooga perustuu tuhansia vuosia vanhaan traditioon, jonka "Guruji" Shri K. Pattabhi Jois löysi 1930-luvulla tutkiessaan repaleisiin palmunlehtiin kirjoitettuja tekstejä. Hän kokosi palapeliä vuosia ja alkoi opettaa menetelmää Mysoren joogakoulussa Etelä-Intiassa. Hindulaisen papiston vastustuksesta huolimatta hän avasi ovet myös länsimaisille vieraille, ja loppu on historiaa. Astangajooga levisi kuin kulkutauti ympäri maailman, ja Madonna teki alkumantrasta pophitin. 93-vuotias Guruji opettaa yhä aktiivisesti.

Menetelmä on hengitysharjoituksen, kehon asentojen eli asanoiden ja sekä keskittymisharjoituksen yhdistelmä. Voimakas ujjai-hengitys antaa keholle rytmin ja avaa mielen. Vinyasa-väliliike vie asanasta toiseen. Bandhojen eli kehon lukkojen hallinta tukee liikkeitä. Dristi, katseen kohdistaminen, tukee keskittymistä.

Liikesarjoja on kuusi ja kussakin sarjassa on noin 90 asanaa. Suurin osa harrastajista tekee ykkössarjaa ja tiettävästi kukaan ei tällä hetkellä pysty tekemään kuudetta, kaikkein vaikeinta.
Astanga tarkoittaa kirjaimellisesti kahdeksanosaista tietä, jotka guru Patanjali kirjasi tuhansia vuosia sitten.

* Lisätietoja astangajoogasta esim. www.astanga.fi tai www.frankkappas.com

Vipassana on yksi Intian vanhimmista meditaatiotekniikoista; tarkoittaa asioiden näkemistä sellaisina kuin ne todella ovat. Buddha löysi tekniikan uudelleen yli 2500 vuotta sitten ja opetti sitä elämisen taitona ja lääkkeenä yleismaailmallisiin ongelmiin.

* Lisätietoa vipassana-meditaatiosta www.dhamma.org

Merja Määttänen